1.5.2018

Ärsyttää vaan

On kevät, kelit paranee, on vappu ja aurinkokin välillä paistaa - sitten mä kirjotan asioista, jotka tällä hetkellä ärsyttää. On kuitenkin ihan hyvästä vähän puhdistaa ilmaa, ja purkaa tätä ärsytystä. Jos sulla on huono päivä, niin ole hyvä, lue tämä postaus, ja pahenna päivääsi. Tai voi olla kyllä, että näihin ärsytyksen aiheisiin voi samaistua, ja saa sitä kautta helpotusta omaan oloonsa. Täytyyhän joskus ärsyttää, että voisi olla paljon parempi fiilis.

DSC_4197

Kirpputori ja sen "tuotot"

Päätin viime kuussa saada jotain aikaiseksi, ja varasin itselleni kirpparipöydän. Mun mielessä oli kuinka pääsen turhista tavaroista ja vaatteista eroon, ja saan vielä siitä rahaakin. Vein vaatteet, ja ensimmäisenä päivänä myytiin kaksi tuotetta. Ajattelin, että se olisi ihan hyvä alku. No ei niitä tavaroita sitten alettu ostamaan, ja loppujen lopuksi sain sen juuri sen verran tuottoa, että sain maksettua pöytäni vuokran. Ihmettelen ihmisten laiskuutta ja ahneutta, koska mun pöydästä katosi todella paljon tavaraa. Tämän takia päätin osallistua Vaasan Megakirppis tapahtumaan, jossa olen itse paikanpäällä myymässä. Tervetuloa kaikki tsekkaamaan tarjonta!

Yliopiston pääsykirja

Hain yhteishaussa Helsingin yliopistoon opiskelemaan, ja haluaisin todella panostaa pääsykokeiisin. Pääsykoekirjat julkaistiin viime kuussa 20. päivä, ja minulla ei ole kyseistä kirjaa vieläkään. Onnistuin tilaamaan sen kirjan, mutta sitten yhtäkkiä se olikin loppuunmyyty. Ja loppuunmyyminen ei tapahtunut vaan tässä kyseisessä kirjakaupassa, vaan kirja on loppunut oikeastaan koko Suomesta. Sain onneksi Prismasta kirjan tilattua, mutta toivotaan, että se nyt saapuisi kotiin asti ajoissa.

DSC_4201
DSC_4202

Snapchat

Sovelluksen uudistumisen jälkeen siitä on valitettu jatkuvasti - ihan syystä. Uudistus on huono, mutta kyllä siihen on jotenkin tottunut ja kestän sen. Kuitenkin tarinoiden näkymisessä on vieläkin ongelmia, kun on erittäin sekavaa missä on tuntemattomien ihmisten snäpit ja missä kavereiden. Jos olen joskus laittanut jollekin seuraamalleni henkilölle viestiä, hänen tarinansa on kahdessa paikassa. No ei tässä vielä mitään, mutta kun katson jonkun henkilön tarinaa, se joskus alkaa omintahdoin alusta. Snapchat ei tahdo uskoa sitä, mihin kohtaan tarinassa jäin tai sitä, että olen jo katsonut tämän tarinan. Miten yksi sovellus voi mennä näin tunteisiin.

Veitola -äänikirja

Maria Veitola julkaisi viime kuussa oman kirjansa, joka herätti heti mielenkiintoni, koska Veitola on todella mielenkiintoinen ja arvostettava henkilö. Pidän kirjasta niin paljon, ainakin niin pitkälle kuin sitä pääsinkään. Nimittäin, kun aloitin kirjan, tajusin etten tule ehtimään kuuntelemaan sitä loppuun asti, koska jäsenyyteni äänikirjojen kokoelmaan loppui. Ja sehän sitten ärsyttää paljon. Asia olisi tietysti ratkaistavissa esimerkiksi hankkimalla kirja, mutta nyt asia vain ärsyttää liikaa.

Angiina

Mulla olisi paljon tehtävää, mutta angiina päätti sitten tulla elämääni mukaan. Aluksi ajattelin, että kyllä tämä kurkkukipu menee ohi, mutta sitten tulikin kuume kehiin. En ole ennen sairastanut angiinaa, mutta nyt tiedän mitä tuskaa tämä on. Kipeäksi tuleminen turhautti paljon, koska täytyisi panostaa blogiin enemmän ja lukea pääsykokeisiin. Onneksi olo on jo parempi kuurin ansiosta, joten pystyn palaamaan arkeen.

DSC_4195

Kyllä vähän helpotti, kun pääsi vähän purkamaan omia tunteitaan tänne. Halutessanne voitte jakaa omia ärsytyksen aiheita kommenttikentässä. Hauskaa vappua postauksen aiheesta huolimatta!

2 kommenttia :

  1. Ihanaa vappua!
    Miten voi käydä noin, että pääsykirja loppuu kaikkialta kesken, hurjaa! Muakin ärsyttää Snapchatin uudistus. Muuten tykkään siitä todella paljon, mutta tuo että se omin tahdoin alottaa tarinan uudestaan on super ärsyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! On kyllä pientä säätämistä ollut tuon kirjan kanssa, ei sitä prismastakaan lopulta tullut. Mutta nyt onneksi sain kirjan monistettuna haltuuni!

      Poista

Olen otettu jokaisesta kommentista! Ne ilahduttavat päivääni paljon enemmän kuin osaatkaan kuvitella (-: